![]()
Tallinna sijaitsee Suomenlahden etelärannikolla. Kauniista merenrantakaupungista on helppo tehdä päiväretkiä ympäröiviin pikkukaupunkeihin. Voit myös viettää romanttista aikaa kumppanisi kanssa ihaillen kaupungin kaunista siluettia mereltä käsin.
Keskiajalla hansaliittoon kuulunut Tallinna oli vuosisatojen ajan tärkeä kaupan keskus. UNESCON maailmanperintöluetteloon kuuluva Tallinnan vanhakaupunki on yksi Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupunginosista. Nykyisin Tallinna on eloisa suurkaupunki, jonka katukuvaa värittävät lasipintaiset korkeat liikerakennukset ja kauppakeskukset. Tallinna on suosittu matkailukohde ja kaupunkiin suuntaavatkin säännöllisesti matkansa niin liikematkustajat kuin perheen kanssa matkustavat, shoppaajat ja viikonloppulomalaiset. Tallinnan vanhakaupunki hurmaa matkailijat romanttisella keskiaikaisella tunnelmallaan ja paikalliset laadukkaat ravintolat ovat yksi matkailijoiden kestosuosikkokohteista.
Tallinna on vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki teemallaan "Tarinoita merenrannalta".
Kirjailivat, muusikot, taiteilijat ja näyttelijät kertovat, maalaavat, laulavat ja näyttelevät tarinoita merenrannalta, jotka kuvaavat Viroa ja sen ihmisiä. Euroopan kulttuuripääkaupunkiprojektin puitteissa Tallinnassa järjestetään lukuisia festivaaleja, meripäiviä, musiikkitapahtumia, esityksiä, näytelmiä sekä muun muassa Tallinnan maraton ja Viron nuorten laulu- ja tanssifestivaali. Tutustu tarkemmin vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkitapahtumiin Tallinnassa.
![]()
Vana Posti 11/13, Tallinn, Viro
+372 6220 900 / info@mycityhotel.ee
Katso sijainti kartalla